Historia

Historiikki on Tuomas Hatanpään puhe vuodelta 2002, metsästysseuran 40-vuotisjuhlasta.

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Söörmarkun kylään perustettiin ensimmäinen metsästysseura. Oltiinhan Söörmarkussa metsästetty jo iät ja ajat ja vaikka mitä, aina oravista hirviin, mutta vuonna 1962 päättivät miehet nimeltä Niilo Jokinen, Eino Frigren ja Onni Hatanpää anoa sisäasiainministeriöltä lupaa perustaa metsästys-yhdistyksen. Ja lupa perustamiseen saatiin. Niinpä Jokinen, Frigren ja Hatanpää kokoontuivat elokuun ensimmäisenä päivänä Ingemarin kartanoon ja pitivät perustavan kokouksen. Näin Pyntösjärven Ympäristön Metsästysseura ry:n toiminta sai siis alkunsa. Ja toimintaa todella riitti. Perinteisen hirvijahdin lisäksi seurassa harjoitettiin monipuolista ampumaharrastus/liikuntatoimintaa. Mainittakoon, että seuralla oli mm. oma hiihto-ammunta-järjestelytoimikunta ja lentoonammuntatoimikunta. Tällaista toimikuntaa seurallemme ei valitettavasti enää tänä päivänä ole, mutta Söörmarkunjoen sinisorsat ja tavit ovat siitä varmaan vaan mielissään.

 

 Seuran puheenjohtajana aloitti ensin Niilo Jokinen, mutta heti ensimmäisen toimintakauden jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Onni Hatanpää.  Seura vuokrasi maita ja onnistuikin hankkimaan melko isot metsästysalueet. Uusia jäseniä liittyi seuraan ja kaikki sujui mainiosti. Hirviä saatiin saaliiksi ja kilpailuissa miteltiin mm. hiihtoammunnassa ja kouluammunnassa. 60-luku kuluikin mainiosta, kunnes koitti synkeä 70-luku. Seuran yhteishenki alkoi yllättäen rakoilla ja muuttui eripuraksi. Ampumahiihtokilpailut saivat väistyä uuden toimintamuodon tieltä. Tämä uusi aikaa ja varoja vienyt harrastus oli käräjillä istuminen. Osa jäsenistä päätti erota ja samalla alkoivat metsästysmaat huveta. Vaikeudet eivät olleet ainoastaan seuran sisäisiä, vaan ongelmia syntyi myös naapuriseurojen kanssa. Hirvijahtiin kuitenkin päästiin, vaikka välillä ottikin koville. Mitä ahdistetummaksi Pyntösjärven metsästysseura tunsi asemansa, sitä sinnikkäämmin seuran johto pyrki pitämään huolta siitä, että seura ei kokonaan hajoa ja että Pyntösjärven ympäristön metsästysseuran nimeä kantava seura saisi metsästää Söörmarkussa, vaikka kilpailevaakin seuratoimintaa kylään alkoi syntyä.  No, haasteita tosiaan riitti ja asianajajilla oli töitä. Tämä ei kuitenkaan latistanut seuran toimintaa, vaan kenties toimi jopa jonkinlaisena piristysruiskeena. Vaikka seurasta erosikin jäseniä, myös uusia jäseniä liittyi mukaan ja toiminta oli varsin vilkasta. Vaikeuksista huolimatta aikaa ja energiaa riitti riistanhoito- ja ampumatoiminnasta aina pilkkikilpailuihin saakka. Vaikka seuramme ei olekaan kalastusseura, on tämäkin toimintamuoto edelleen mukana. Ja vaikka pilkkikilpailujen palkinnot on joskus jouduttu jakamaan huonon kalaonnen vuoksi ja kalapussista on punnituspaikalla löytynyt mm iso kiven murikka, jaksaa tämä kutkuttavan jännittävä tapahtuma vuodesta toiseen houkutella seuramme jäseniä mukaan. Ja tuloksetkin ovat vuosi vuodelta parantuneet! Eli jotain on siis opittu kalastuksestakin!

 

 Tärkeintä ei metsästysseuralle kuitenkaan ole särkien narraus, vaan metsästys ja ennen kaikkea hirven metsästys. Tässä lajissa metsästysseuramme onkin pyrkinyt aina kunnostautumaan. Kun 70-luvulla seuramme ongelma saattoi välillä olla saada hirvenmetsästyslupaa, kääntyivät asiat 80-luvulla päälaelleen. Lupamäärät räjähtivät kasvuun ja pinta-alaltaan pieneksi kuihtuneen seuramme piti ampua ennätysmääriä hirviä varsin suppealta alueelta. Tämä vaati paljon työtä ja taitoa. Säästä tai kellonajoista välittämättä lähtivät miehet metsään välillä vain muutaman miehen voimin.  Ilman hyviä koiria homma olisi tuskin onnistunutkaan, mutta niiden avulla hirviä kaadettiin läjäpäin. Merkittävä osuus jahtien onnistumisista kuului tietysti myös taitaville hirvimiehille ja jahdin suunnittelijoille. Erikseen heistä pitää mainita seuramme pitkäaikainen puheenjohtaja Onni Hatanpää, joka edelleen vanhasta iästään huolimatta jaksaa hioa juonia hirvien päiden menoksi. Joskus myös naapuriseurojen päiden menoksi. Häneltä myös nuorempi sukupolvi, johon allekirjoittanut itsekin lukeutuu, on ammentanut monet opit ja hirvijahdin salat.  Vaikka ehkä näkyvin metsästysmuoto oli hirvijahti, harrastettiin seurassa myös ahkeraa pienriistan metsästystä. Korpelan Matin pellolla järjestetyistä viikoittaisista haulikkoharjoituksista hankittu taito koituikin monen mm. Kokemäenjoen sinisorsan kohtaloksi.  Rauhassa eivät saanet olla myöskään jänikset ja kyyhkyset.

 

Vaikeat ajat alkoivat yhdeksänkymmentäluvulle siirryttäessä vähitellen hellittää. Seuraan liittyi uusia maanomistajajäseniä, jonka johdosta seuran metsästysmaiden pinta-ala kasvoi ja metsästystoiminta helpottui. Viimeisistä käräjistäkin taitaa olla kulunut jo pitkälti toistakymmentä vuotta eli rauhallista on ollut. Sen sijaan että aikaa olisi vietetty oikeustalolla, ollaan naapuriseurojen kanssa nykyään sovittu asioista asiallisesti ja ystävällisessä hengessä. Niinpä Pyntösjärven Ympäristön metsästysseuralla meneekin tänään lujaa. Metsästysmaiden pinta-ala on noin kolmisentuhatta hehtaaria ja jäseniä on kolmisenkymmentä, joista iso-osa on nuoria, mikä taas on harvinaista monissa muissa metsästysseuroissa tänä päivänä. Niinpä myös tulevina vuosina voimme odottaa seuraltamme hyvää menestystä niin hirvimetsällä kuin ampumaradallakin.

Login